torstai 21. syyskuuta 2017

Teehetki: Miksi ollaan kiinnostuttu siitä mitä toinen suuhunsa laittaa tai on laittamatta?

Teehetki on blogini oma postaussarja, jolloin käsittelen yhtä tiettyä aihetta. Kirjoitan siitä oman mielipiteeni tai kokemukseni aiheeseen liittyen, joko suoraan tai pohtien.




Ruokavalio. Miten muiden ihmisten tuntuu olevan vaikea käsittää sitä, miksi joku syö elämäntapanaan niin kuin syö? Tänään kuulin kahvipöydässä, kuinka ihmeteltiin sitä, miksei joku voinut syödä puolikasta lettua, koska välttelee hiilareita. ”Eihän siinä kauheasti ole hiilaria”, ”Miten se puolikas lettu voi vaikuttaa ruokavalioon?”. Melkein sama kun menisi tuputtamaan vegaanille kinkkuleikettä, ettet sä siihen yhteen palaseen kuole, jos vähän maistat tai gluteenittomalle normijauhoista tehtyä pullaa.

Jos on päättänyt ottaa elämäntavakseen minkä tahansa ruokavalio muutoksen, jättämällä jotain pois tai ryhtymällä ihan täysin vegaaniksi, siinä polulla nimenomaan pysytään. Jos siitä poikkeaa, monesti on vaikea palata takaisin omalle polulle. Muutenkin, mitä toisten syömiset kenellekkään kuuluu? Ei mitenkään. Tätä on havaittavissa varsinkin vanhempien ihmisten kohdalla, koska me ruokavaliomuutoksia tehneet teemme elämästämme hankalaa. Ei, päinvastoin, teemme elämästämme helpompaa ja parempaa.

Elämäntapa ruokavalio kun vaikuttaa omaan hyvin vointiin ja jaksamiseen. Miksi haluaisimme palata siihen paskaan oloon, mitä se oli ennen kuin jätimme viljat tai sokerin tai sen lihan pois ruokavaliostamme? Niimpä. Samalla voi kysyä ihmettelijöiltä, että miksi syöt tuota ja tuota, vaikka huomaat itsekkin, että se tekee yleisvoinnistasi huonon ja vaikuttaa jaksamiseesi?

Musta on todella ihanaa huomata kuinka sukupolvesta toiseen ruokavalioon kiinnitetään paremmin huomiota! Omanlaisensa löytää vain etsimällä sen, joka itselleen sopii. Joku sallii jotain pientä joskus,joku ei ollenkaan. Itselleni sopii vähähiilihydraattinen ruokavalio ja siskolleni vegaani ruokavalio. Kumpikin ollaan onnellisia, yleisvointi on hyvä ja kuuntelemme kehoamme ja sen tuomaa sanomaa. Sen kyllä huomaa pian, jos jokin ei sovi, sillä kehomme on temppelimme, ja se ilmoittaa kyllä, kun jokin on huonosti.

Itse olen huomannut omassa ruokavaliossani sen, että jaksan paremmin, nukun levollisemmin, nälkä ei vaivaa, verensokeri pysyy tasaisena ja ennen kaikkea, ruoka maistuu taivaalliselle! Itselle avautui ihan uusi maailma jätettyäni sokerit, viljatuotteet ja turhat hiilarit pois, sillä makuaisti parani ja näin ollen, kaikki maistuu hyvältä ilman mitään makeutusta. Jopa marjat maistuvat liian makeilta. Yleinen hyvinvointi ei voisi olla tämän paremmin.


Joten, miksi emme vain lakkaisi ihmettelemästä toisten syömisiä ja keskityttäisiin vain siihen, mitä itse syömme ja nautimme. Tämä olisi kaikille todellakin ihan fine. Tämän johdosta olisi hyvä poistaa myös virallisterveelliset suositukset, vaikkakin ne on suosituksia, jotkut ottavat ne aivan liian tosissaan. Muutenkin päiväkotien ja koulujen ruoka-aineet pitäisi vapauttaa ja antaa keittäjille näin olen vapaat kädet tarjota erilaisia ja makuisia ruokia, ja lapsille itselleen vaihtoehdon valita sitä mitä haluaa.  

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti ja ihania pointteja tässä, mitä pitäs monenki muistaa! :)

    VastaaPoista
  2. Mä tiedän mitä vapautuksen jälkeen päiväkodissa syötäisiin: näkkileipää pääruoaksi ja pannaria välipalalla. 😂 Mun mielestä lasten ruokavalio on aikuisen päätettävä. Tietenkin joissakin paikoissa on mahdollisuus valita esim. kasvisvaihtoehto sekaruoan tilalta ja se on hyvä juttu! Päävastuu on kuitenkin vanhemmilla ja tutkittu tieto on aina tutkittua tietoa.

    Liikaa kyllä aikuiset kyttäävät toistensa syömisiä ja juomisia. Ei ole keltään pois jos joku jättää sen kaffipullan tai karkkitarjoilut välistä. 😊

    VastaaPoista

Asiattomat kommentit menevät suoraan roskakoriin ;)