torstai 31. lokakuuta 2019

Ystäväkirja - Tätä et välttämättä tiennyt minusta!

Isäkuukaudet haastoi minut täyttämään sähköisen ystäväkirjan. Tämä onkin kiva tapa tuoda itseään esille, myös teille lukijoille!

Bloginimen tarina: Halusin tuoda blogilleni ruokavaliomaisemman nimen, sillä julkaisen kuitenkin aika paljon myös reseptejä. Siitä se idea sitten Keto-Katista syntyi.

Perusjuttuja
Siviilisäätyni: Avoliitossa viidettä vuotta. Yhteistä taivalta kuitenkin jo 8v yhdessä.

Asumismuotoni: Omakotitalo

Ammattini: Myyjä (merkonomin paperein)

Työpaikka: Huonekaluliike

Kiinalainen horoskooppini: Apina

Harrastukset: Valokuvaus, kirjojen lukeminen, lenkkeily, sienestys ja tietenkin tämä blogi. Reseptien kehittämisen ja kokeilemisen voi myös tavallaan lukea harrastuksekseni. 



Syvällistä
Periaatteet: Ole positiivinen ja kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Tee hyvää ja ole hyvä muille, se antaa itselle paljon takaisin. 

Maailmankatsomukseni: Jokaiselle voi olla hyvä ihminen ja jakaa positiivisuutta. Olemme myös kaikki tasavertaisia olentoja.

Pohdin: Miten voin itse olla luomassa lapsilleni hyvää tulevaisuutta, ehkäisten teoillani ilmastovaikutuksia. 

Vihaan: Pinnallisuutta. Pitäisi enemmän keskittyä siihen, mitä on sisältä kuin mitä on ulkokuorelta.

Halveksin: Ilkeyttä

Pyrin: olemaan positiivinen ja löytämään ne positiiviset puolet.

Rakastan: Lapsiani, miestäni ja eläimiäni. Rakastan myös elämää ja luontoa.

Haaveilen eniten: Hyvästä varallisuudesta, jotta voin toteuttaa unelmia ja haaveitani.

Tarvitsen: Hiljaisuutta, rauhaa ja hetken omaa aikaa.

Pelkään: menettäväni lapseni. 

Kaipaan: Kahdenkeskistä lomaa miehen kanssa.

Murehdin: Helposti pieniä asioita.

Kerään: Muistoja ja kokemuksia.



Lempi-
Värini: Punainen.

Vuodenaika: Syksy.

Eläin: Hevonen. Ne ovat jaloja eläimiä.

Kirja: Hevoskuiskaaja.

Elokuva: Leijonakuningas.

Musiikkilaji: Kaikki menee

Numero: 7

Asia minussa: Positiivisuus

Ruoka: Kaalilaatikko

Juoma: Vesi 

Lomakohde: Pärnu. 

Tuoksu: Perunakellarin tuoksu. 

Kasvi: Kanerva.

Säätila: Pieni kirpeä syksyinen pakkanen.

Tapa viettää vapaailta: Katsella lasten kanssa hyvä elokuva ja nauttia hyvää ruokaa.

Kysymyksiä
Pidätkö tytöistä vai pojista? Molemmista.

Onko sinulla salaisuuksia? Ei juurikaan.

Onko sinulla valkolakkia? Ei.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Korvalävistykset, muuta ei olekaan.

Mitä tilaat baarissa? Karpalolonkero.

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Kissan ja koiran.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Kyllä.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Lisäisin hieman kielitaitoa ja lopettaisin murehtimisen.



Kerro jotakin siitä…
Olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Olin villi, alkoholisoitunut teini. 

Viimeksi koit romanttisen hetken: Tänään

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Eilen.

Joku kehuu sinua taitavaksi: Ihanilta asiakkailta sain eilen kehuja <3 

Teet itsellesi lounasta: Harvemmin. Syön yleensä edellisiltapäivästä tehtyä ruokaa. 

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Joka päivä.

Lausut kehuja: Joka päivä.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Lukiessani sisäinen voima kirjan.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Tais olla tämä Erinin veto welcome to my lifestä. Todella hieno tulkinta!

Haastan: 
Ilonasport
Hima Saimi
+ ne jotka tämän haluavat tehdä! :) 

maanantai 28. lokakuuta 2019

Sterilisaatioleikkaukseni ei mennyt kuin strömsössä.

Haluan ensimmäiseksi sanoa, että en kirjoita tätä pelottelu mielessä, vaan jollekin henkilölle vertaistueksi. Itse olisin kaivannut vertaistuellisia neuvoja ja muiden kokemuksia samanlaisten komplikaatioiden suhteen, mutta en löytänyt niitä mistään. Siksi haluan julkaista tämän tekstin, vaikka kovin karulta tarina kuulostaakin. Se ei silti tarkoita sitä, että en suosittelisi sterilisaatiota toimenpiteenä kenellekään. Jokaisessa leikkauksessa on komplikaatioriski, kuten myös näinkin yksinkertaisessa toimenpiteessä. Voin kuitenkin lämpimästi suositella sterilisaatiota naiselle, joka on aivan varma siitä.

Kävin maanantaina 7.10. päiväkirurgisella sterilisaatioleikkauksessa, odotettuani muutaman kuukauden. Prosessiin sen verran, että lääkäri teki minulle lähetteen leikkaukseen lain pykälän mikään muu ehkäisymenetelmä ei sovi, ja kävin lähetteen jälkeen vielä keskustelemassa kahden eri gynekologin kanssa, olenko varma asiasta. sen jälkeen sain leikkausajan 4kk päähän, mutta itse prosessiin meni se yli puoli vuotta.

Leikkaus oli sujunut hyvin, mitä nyt aluksi näkyvyys oli ollut heikko ja he olivat joutuneet tekemään vähän isomman viillon, mitä alun perin oli. Klipsit olivat asentuneet hyvin munanjohtimiin ja lopuksi minulta poistettiin kierukka. Heräilinkin heräämöstä jonkin ajan kuluttua leikkauksesta, ja olo oli ihan ok. Nukuin kyllä vielä aika paljon sen jälkeen ja hoitajat antoivatkin minun hyvin nukkua, koska näkivät, että minulla on pienet lapset kotona. Verikokeet kuitenkin kertoivat, että hemoglobiini oli laskenut ja mahaani alkoi ilmestyä mustelma.

Ensimmäisen kerran kun nousin istumaan mennäkseni vessaan, pyörryin. Nousin ilmeisesti liian nopeasti, ja verenpaineetkin olivat matalat. Toisella kerralla vietiinkin rullatuolin avulla, ja meinasin käynnin jälkeen pyörtyä uudelleen. Alun perin suunnitelma oli, että pääsisin samana päivänä kotiin 3 päivän sairasloman kera, mutta pääsin osastolle yöksi.

Seuraavana päivänä olo alkoi olemaan parempi, vaikka olinkin kalpea ja hemoglobiini oli vielä laskussa. Mustelma tummeni mahassa ja se ultrattiin. Siellä oli verenpurkauma, mutta ei näkynyt päältäpäin kuvattaessa verenvuotoa. Pääsin kotiin seuraavan viikon perjantaihin kestävän sairausloman kera. 

Vein torstaiaamuna lapset hoitoon ja olotila oli edelleen huono ja olin kalpea. Päätin käydä mittauttamassa vielä hemoglobiinin paikallisessa terveyskeskuksessa ja se oli edelleen laskenut. Soitin osastolle, koska olin saanut sellaiset ohjeet. Lähdinkin sitten saattajan kanssa suoraan verikokeiden kautta osastolle. Siellä minut ultrattiin sisäkautta ja todettiin, että verenpurkauma on kasvanut ja vuotaa edelleen. Sain vertahyydyttävät lääkkeet ja 2 pussia verta suoraan suoneen osastolle jäätyäni. Seuraavana päivänä lääkäri kävi, ja kertoi, että käyttää vain mahaa tukevia pöksyjä ja trikoita, koska verihyytymä vatsassa on sen verran suuri. Pääsin kotiin samana päivänä.

Pari yötä nukuttuani kotona, heräsin sunnuntaiaamuna todella korkeaan kuumeeseen. Oli vaikea kävellä vessaan ja mittasin sen jälkeen kuumeen. 38,9 astetta näytti korvamittari ja heti soittoa osastolle. Lähdin sitten sinne soitettuani ensin itselleni ambulanssin, jolla sinne pääsin. Verenpaineet olivat ok, mutta syke oli todellakin koholla. 

Osastolla verikokeet kertoivat crp:n nousseen ja jäin osastolle. Sain suoraan suoneen antibioottia lääkärin määräyksestä. Sitä tultaisiin antamaan 3 kertaa vuorokaudessa, koska ilmeisesti verihyytymä oli ollut loistava kasvualusta bakteereille ja näin ollen aiheuttanut tulehduksen. Seuraavana päivänä mukaan lisättiin vielä suun kautta otettavat antibiootit, koska crp oli jo kohonnut yli 200. 

Olin osastolla sunnuntaista torstaihin, saaden vielä kotiin 9 päivän antibiootit ja sairaslomaa vielä koko seuraavan viikon. Kysyin osastolla oloaikana hoitajalta, kuinka yleistä tämä on. Hän kertoi, että minulle oli käynyt todellakin huono tuuri, kun tuli näin pitkittyneet komplikaatiot. Näitä kuitenkin kuulemma näkee harvoin ja varsinkin nuorilla tuntuu olevan enemmän komplikaatioita. Alun perin 3 päivän sairasloma kasvoi siis 3 viikkoiseksi sairaslomaksi, komplikaatioiden takia. Positiivisena ihmisenä jaksoin kuitenkin tämän kaiken läpi hymyillen ja positiivisella mielellä. 

Uskoisin, että kun ensimmäisellä yrityksellä näkyvyys on ollut huono mentäessä haavasta sisälle, se on silloin osunut johonkin verisuoneen. Leikkauksessa kun ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa, joten siksi uskon verenvuodon alkaneen ensimmäisen yrityksen aikana. Näin 20 päivää leikkauksesta, alan vasta olla normaalissa kunnossa, vielä en kuitenkaan ihan taivu kuin ennen esim. poimimaan maasta tavaraa. Edelleen tunnen pienen verihyytymän mahassa, mutta se sieltä katoaa aikanaan. Vielä en voi nostella painavia tuotteita, että haava ei repeä. Sieltä kun tuli vielä pari päivää sitten kudosnestettä ulos ja nyt vasta alkanut menemään umpeen. Siitä tulee jäämään iso arpi, mutta ei se minua haittaa.

Jos minulta kysytään, olisinko mennyt leikkaukseen, jos olisin tiennyt näin tapahtuvan, vastaan kyllä menisin. Minulla kävi vain todella huono tuuri asioiden suhteen. Pidän katseen tulevaisuudessa, sillä tämä rauhoittaa mielen, kun ei tarvitse stressata ehkäisystä ja lapsia en todellakaan enempää halua. Ei tarvitse tupata ylimäärästä hormonia kehoon, koska kroppani toimii paremmin ilman sitä. Ei tarvitse kärsiä enää vuotohäiriöistä ja voin keskittyä vain itseeni. Tämä oli paras päätökseni aikoihin mennä leikkaukseen ja kyllä, voin suositella sitä muillekin. Nyt voin keskittyä täysillä elämiseen.

Toivon, etten pelottanut ketään perumaan omaa toimenpidettään. Mahdolliset riskit ovat kuitenkin hyvä tiedostaa ja niistä selviää kyllä! Minäkin selvisin. 








#tb sairaaosastolle. Olin 7.10 sterilisaatio leikkauksessa, eli ihan rutiinitoimenpiteessä. 3 päivän mahdollinen saikku muuttui 3 viikkoa kestäväksi sairaslomaksi, koska leikkauksesta ei selvitty ilman komplikaatioita. Hemoglobiini laski ja palasin takaisin osastolle tankkaa maan verta ja saamaan naamaan verta hyydyttävää tablettia. Alavatsa oli ihan mustelmilla, eli ilmeisesti jokin vuoto tullut leikkauksessa jota ei huomattu. Pääsin kotiin, kun taas saman viikon sunnuntaina takaisin osastolle kun kuume nousi. No, eikö se komean kokoinen verihyytymä sitten ollut aiheuttanut kivan bakteeritulehduksen. Olin 5 päivää osastolla saamassa antibioottia suoneen ja vielä sne lisäksi suun kautta. Sit vielä loppu saikun ajaksi antibioottia syötäväksi. Mulla siis kävi ihan vitun paska tuuri tän suhteen, mutta hymyillen tämä sairasloma on lusittu ja katse täysin tulevaisuudessa 🤩 vielä on pieni reikä mahassa, että kudosneste pääsee pois, ruma arpi siitä kuulemma jää, mutta pääasia että pääsee kuntoon ja mitkään kosmeettiset seikat ei mua haittaa! 💪🏻 Ja kyllä, mä voin silti suositella sterilisaatiota ihmiselle, joka sen oikeasti haluaa ja jaksaa taistella sinne pääsyn puolesta. En kadu kyllä yhtään, vaikka mun operaatio ei menny kuin strömsössä. Iso kiitos ihanalle satasairaalan naistentautien osaston henkilökunnalle, ootte kultaa! ❤️🌹 #satasairaala #sairaala #sterilisaatio #leikkaus #operaatio #blogi
Henkilön Kati Ylitalo (@katimau) jakama julkaisu